
Piirasen viherpalvelut
Meistä
Piiraisen Viherpalvelu Oy on vuonna 1987 perustettu täyden palvelun viheralan yritys. Toimipaikkamme sijaitsee Kajaanissa, ja toiminta-alueemme kattaa palvelusta riippuen Kainuun, lähimaakunnat sekä koko Suomen.
Olemme erikoistuneet ympäristörakentamiseen, viheralueiden kunnossapitoon sekä kuntan (metsänpohjamaton) toimituksiin ja asennuksiin.
Tutustu palveluihimme alla olevasta valikosta.
Tuotamme laadukasta, ekologista ja viihtyisää elinympäristöä.

Palvelukokonaisuutemme
Toimintamme jakautuu kolmeen pääsektoriin, jotka palvelevat yksityisasiakkaita, taloyhtiöitä, rakennusliikkeitä sekä julkista sektoria.
1. Piiraisen Kuntta® – Toimitukset ja asennus Toimitamme ja asennamme kunttaa kaikkialle Suomeen. Palveluun kuuluu toimitusketju nostopaikan valinnasta kuljetukseen ja asennukseen. Teemme tarvittaessa myös asennukseen vaadittavat pohjatyöt.
2. Viher- ja maanrakennus Tarjoamme kokonaisvaltaista piharakentamista pääasiassa Kainuun alueella. Urakat toteutetaan omalla kalustolla ja henkilöstöllä. Palveluihin kuuluvat:
Maanrakennus- ja kaivutyöt (tela- ja pyöräalustaiset koneet)
Piha-alueiden pohjaukset, salaojitukset ja routaeristykset
Kiveykset, muurit ja reunakivet
Istutukset, nurmetukset ja siirtonurmet
3. Ympärivuotinen kunnossapito Hoidamme kiinteistöjen piha-alueita ympäri vuoden sopimuspohjaisesti.
Talvi: Lumityöt, hiekoitukset, lumenajot ja kattolumien pudotukset.
Kesä: Viheralueiden hoito, nurmikonleikkuut, puiden hoitoleikkaukset ja leikkikenttien turvatarkastukset.